Leikki-ikäisten vanhempien tapaturmat
Vakuutusalalla työskentelevänä jo esikoisen ilmoitellessa tulostaan, vasta valmistautuessani elämäni tärkeimpään luottamustoimeen, oli selvää, että salamatkustajalle otetaan kaiken kattava vakuutus niin pian kuin mahdollista.
Pohjantähtiturvassa vakuutuksen saa voimaan jo raskausviikolla 17 – pieni toukkamme oli n. 17 sentin mittainen ja 145 gramman painoinen!
Toisen lapsen kohdalla ruuhkavuodet olivat jo käynnissä, eikä vakuutuksen ottaminen kuulunut ensimmäisiin hoidettaviin asioihin tikkuun pissimisen jälkeen.
Työt, päiväkotikuljetukset, lapsen nuhat, oma pahoinvointi, väsymys ja huushollaus täyttivät elämän ja yhtäkkiä oltiinkin jo puolivälissä raskautta. Mutta ei hätää, syntyvän lapsen vakuutuksen sai vielä raskausviikolla 35!
Ja niin oli uusinkin sydämenvaltaaja turvattu, noin 45-senttisenä ja 2,5-kiloisena.
Olen siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut olla rakkaimpieni kanssa kotona melko pitkään. Esikoinen aloitti päiväkodin 1 vuoden ja 8 kuukauden kypsässä iässä, ja kuopus peräti vuoden tätä vanhempana.
Onnellinen ja onnekas olen myös siksi, että vaikka päiväkodissa on kiertänyt kaikki ihanuudet kihomadoista ja täistä vatsatauteihin sekä silmätulehduksiin, omat mussukkani ovat onnistuneet välttämään kaikki nämä.
Nuhia ja korvatulehduksia liimakorvineen on toki tullut ja mennyt, mutta niistä on selvitty nopeasti vakuutusten turvin. Toki Suomessa julkinenkin terveydenhuolto pelaa, mutta lapsen valvoessa yön korvaansa itkien, on aamun valjetessa odottavasta erikoislääkärin ajasta erityisen kiitollinen.
Suuremmilta tapaturmilta olemme välttyneet, vaikka kotona tosiaan vierähti kaikkiaan reilusti yli neljä vuotta. Suurin osa tapaturmistahan tapahtuu tunnetusti juuri kotona.
Mikäli päivittäisiä kuhmuja ja mustelmia ei lasketa, on lapsillemme sattunut tasan yksi tapaturma. Sekin kodin ulkopuolella, kun poikamme mursi jalkapöytänsä hypätessään alas puolapuilta päiväkodissa. Viikon päivät poika aristi jalkaansa, minkä jälkeen häntä ei ole pidätellyt enää mikään.
Lopulta päästään jutun kohokohtaan. Lasten vakuutuksista puhutaan paljon, mutta oman kokemukseni perusteella yhtä tärkeää on huolehtia myös leikki-ikäisten vanhempien vakuutuksista!
Kun 193-senttinen ja vähän yli satakiloinen isukki hyppelee uusissa kengissään lasten kanssa leikkipuistossa, saattaa seurauksena olla vaikkapa akillesjänteen vamma ja puolitoista vuotta lepo- ja kuntoutusjaksoja. Tai kun 168 cm pitkä (ja ihan sopivan painoinen) äiti laskee liukumäkeä HopLopissa, saattaa häntäluu vaatia lääkärissäkäyntiä ja kipulääkkeitä.
Ja kun äiti tästä toivuttuaan (jälleen HopLopissa…) kompastuu vuoden ikäinen tyttö sylissään, voi edessä olla uusi lääkärireissu.
Automaattisesti äiti nimittäin suojelee kalleintaan, ei siksi saa tukea mistään ja kaatuu täydellä voimalla päin lattiapalkkia. Kompuroinnin seurauksena housut ja sukkahousut ovat riekaleina ja sääriluussa mustanpuhuva tennispallon kokoinen pahkura.
Tästä vielä nyt puolitoista vuotta myöhemminkin on muistona kahden euron kolikon kokoinen arpi. Onneksi rotusääreni eivät ennen tapaturmaakaan olleet täysin virheettömät.
Vakuutus korvasi kaikki lääkärinpalkkiot ja lääkkeet, ja henkinen puoli hoitui itsestään. Puoli vuotta myöhemmin uhmasin taas kohtaloa ja vietin iloisen, hikisen ja tapaturmattoman päivän Hoplopissa.
Isukkikin sai lopulta akillesjänteensä kuntoon, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Ainakin tähän asti.
Tilastotietoihin voisi kuitenkin tehdä pienen tarkennuksen. Suurin osa tapaturmista sattuu varmasti kotona, lukuun ottamatta leikki-ikäisten vanhempia.
