Maksuttomia siivouksia ja kotiapua senioreille – ”Kaikki tarvitsevat eivät saa apua julkiselta puolelta”

  • Pohjantähti ja Kotirinki Oy toteuttavat ilmaisia kotisiivouksia ja kotiapua usealle sadalle ikäihmiselle syksyn aikana.
  • Lahjoitamme kampanjaa varten 10 000 euroa, jolla korvataan Kotiringin palveluntuottajina toimivien paikallisten pienyrittäjien työ. Kotirinki Oy toimii pro bonona.
  • Paikalliset yhteistyökumppanit, kuten Hämeenlinnan Vanhusten Asuntosäätiö, valitsevat ilmaisia siivouksia ja kotiapua saavat henkilöt.

Yhdistämme voimamme kotipalveluita tarjoavan Kotirinki Oy:n kanssa yhteisen hyvän puolesta ja järjestämme maksuttomia kotisiivouksia ja kotiapua sitä tarvitseville ikäihmisille.

”On paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat kotona apua, mutta eivät sitä julkiselta puolelta saa resurssien riittämättömyyden takia. Apua tarvitaan usein ihan arkisissa askareissa, kuten siivouksessa, pyykkien hoitamisessa, ruoan laitossa tai ulkoilussa. Haluamme tällä tavoin tarjota apua heille, joita se ei tällä hetkellä tavoita”, kertoo vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Jenni Niiranen.

Pohjantähti lahjoittaa kampanjaan 10 000 euroa. Työn tekevät paikalliset Kotirinki-pienyrittäjät, jotka saavat siis työstään normaalin korvauksen. Kotirinki Oy toimii pro bonona.

”Paikallisen pienyrittäjyyden tukeminen on yrityksemme sydän. Näin ollen haluamme, että he saavat tekemästään siivous- ja avustustyöstä aina korvauksen. On siis todella hienoa, että Pohjantähti lähti taloudellisesti mahdollistamaan tämän kampanjan”, sanoo Kotirinki Oy:n toimitusjohtaja Joni Lappalainen.

Summalla on tarkoitus tarjota apua usealle sadalle ikäihmisille. Heidät valitsee paikalliset yhteistyökumppanit, Hämeen alueella esimerkiksi Hämeenlinnan Palvelusäätiö. Avustettavia kartoitetaan kaikilla Kotiringin toiminta-alueilla eli noin 60 eri paikkakunnalla.

”Paikallisten yhdistysten ja säätiöiden kautta voimme varmistaa, että apu menee sitä eniten tarvitseville, eli niille, joilla ei omassa arjessaan ole sitä mahdollista syystä tai toisesta riittävästi saada”, Kotiringin Joni Lappalainen sanoo.

”Tiedostamme, että tämäkin kampanja tavoittaa vain pienen osan kotiinsa apua tarvitsevista. Haastammekin myös muita toimijoita tukemaan tällaista kampanjaa, joka tuo apua sitä tarvitseville ikäihmisille – sekä tarjoaa työtä paikallisille pienyrittäjille eri puolilla Suomea”, sanoo Jenni Niiranen.

Lisätiedot
Jenni Niiranen
Vastuullisuus- ja viestintäjohtaja
Pohjantähti
jenni.niiranen@pohjantahti.fi
050 324 7674

Joni Lappalainen
Toimitusjohtaja
Kotirinki Oy
joni.lappalainen@kotirinki.fi
040 551 5834