Siirry sisältöön
Oma Pohjantähti
Mies soittaa imurilla kitaraa | Pohjantähti opiskelijan kotivakuutus

Opiskelijan kotivakuutus

Pohjantähden kotivakuutus tuo turvaa myös opiskelijaboksiisi. Laske kotivakuutuksen hinta klikkaamalla ja saat kotivakuutuksen laskurilla juuri sinulle sopivimman hinnan.

Opiskelijan kotivakuutus

Kotivakuutus on tärkeä vakuutus myös opiskelijalle. Opiskelijana omaisuutta ei ole välttämättä kertynyt vielä paljoa, mutta senkin vakuuttaminen vahinkojen varalta on äärimmäisen tärkeää. Pienetkin omaisuusvahingot voivat tuoda mukanaan kustannuksia, joilla on vaikutusta opiskelijan talouteen.

Pohjantähden kotivakuutuksella turvaat kotonasi olevan omaisuuden äkillisten vahinkojen, kuten tulipalon ja putkivuodon varalta. Kun turvaat omaisuutesi, voit keskittää ajatukset opintoihin ja nauttia arjesta levollisin mielin.

Meillä Pohjantähdessä kotivakuutus tehdään aina sinun mittojesi mukaiseksi. Opiskelijan kotivakuutuksen hinta määräytyy valitsemasi turvan ja omavastuun perusteella.

Pohjantähdeltä sopivan kokoinen kotivakuutus opiskelijalle.

Miksi Pohjantähden opiskelijan kotivakuutus?

mittanauha sydämen ympärillä

Mittojen mukaista vakuutusturvaa

Kotivakuutuksen vertailu ja kilpailutus on järkevää. Meillä valitset itse, mitä haluat vakuuttaa. Voit valita yksilöllisesti omavastuut ja vakuutusmäärät valitsemillesi turville. Vain vakuutus tulipalon varalta on pakollinen osa.

Nainen ja kotiavaimet ensimmäinen oma koti

Yksi kotivakuutus riittää

Yhdellä kotivakuutuksella turvaat kaikkien samassa taloudessa asuvien perheenjäseniesi omaisuuden. Vakuutuksen ottaminen on siis helppoa – riittää, kun yksi perheenjäsenistä ottaa vakuutuksen.

nainen halaa itseään

Hellävaraiset ikävähennykset esinevahingoissa

Meidän mielestämme esineilläsi on arvoa, vaikka ne eivät enää olisikaan uusia – ja se näkyy maksamissamme korvauksissa! Pohjantähden kotivakuutus kestää kilpailutusta ja vertailua, sillä pidämme kotiasi yhtä arvokkaana kuin sinä.

Nainen, jonka sormen päässä lentää perhonen

Palkitsemme asiakkaamme arjen vastuullisuusteoista

Arvostamme asiakkaidemme vastuullisuutta ja huomioimme sen konkreettisesti vakuutusten hinnoittelussa. Sinun on mahdollista vaikuttaa arjen vastuullisuusteoilla vakuutustesi hintaan! Vastuullisesti toimiva asiakas maksaa meillä vähemmän.

Kotivakuutuksen tuotetiedot

Opiskelijan kotivakuutus

Kotivakuutuksen kilpailuttaminen ja hintavertailu on kannattavaa, mutta muista aina tarkistaa myös vakuutuksen sisältö. Pohjantähden laaja kotivakuutus tarjoaa sinulle ja perheellesi erinomaista taloudellista turvaa elämän mahdollisten vastamäkien varalle.

Pohjantähden kotivakuutus joustaa elämäntilanteesi mukaan aina opiskelijan kotivakuutuksesta suurperheen tarpeisiin. Voit koota kotivakuutuksesi sisällön sellaiseksi, mikä sinulle parhaiten sopii.

Saat samaan kotivakuutussopimukseen kätevästi koti-irtaimistosi, matkatavarasi ja huoneistosi vakuutukset sekä vastuu- ja oikeusturvavakuutukset.

Huomioithan, että kerromme nettisivuillamme uudistetusta kotivakuutuksesta, irtaimiston Tähtiturvasta. Pohjantähden nykyisenä asiakkaana sinulla voi olla myös Tähtiturvaa edeltävä irtaimistovakuutus, jolloin vakuutusehdot ovat paikoin hieman erilaiset.

Kotivakuutus sisältää mm. kodin irtaimiston
Mitä kotivakuutus korvaa?
Kotivakuutuksen huoneistoturva
Vastuu- ja oikeusturvavakuutukset osana kotivakuutusta

Usein kysyttyä opiskelijan kotivakuutuksesta

Mitä lisäturvia minun kannattaa ottaa kotivakuutukseeni?
Korvaako kotivakuutus, jos itse vahingossa hajotan jonkin esineen?
Koskeeko kotivakuutus ullakko- tai kellarivarastossa säilyttämääni omaisuutta?
Olen muuttamassa. Onko kotivakuutus voimassa muuttoni aikana?
Nainen ja ryttö ovat iloisena sateenvarjon alla ja pitävät kämmeniään sateessa.

Kotivakuutus opiskelijalle

Opiskelijan Kotivakuutus helposti verkosta.