Huijauksen makua?
Vakuutusalalla kuulee aina välillä puhuttavan vakuutusvilpistä tai huijauksesta. Vilpissä harhautetaan, toimitaan epärehellisesti. Huijauksessa pyritään ensin saavuttamaan vastapuolen luottamus, jota sitten käytetään vilpillisesti hyväksi.
Muutamia vuosia sitten tehdyssä lompakonpudotustestissä todettiin suomalaisten olevan maailman rehellisintä kansaa. Todennäköisesti Suomi pärjäisi sangen hyvin myös vakuutusrikostestissä, jos sellainen eri maiden välillä järjestettäisiin. Monissa eteläisen Euroopan maissa vakuutusrikollisuus on suuri ongelma, mikä näkyy asiakkaille vakuutusmaksujen suuruutena.
Kaikenlaisia vipeltäjiä kyllä riittää meilläkin. Vakuutusyhtiöitä huijataan monin tavoin. Vakuutusalalla emme juurikaan enää puhu vilpistä, vaan tahallisista rikoksista, joiden kustannukset kaatuvat rehellisten asiakkaiden maksettaviksi.
Kaupan alalla myymälävarkauksista aiheutuvat kustannukset ovat satoja miljoonia euroja vuodessa. Vakuutusalalla varovaisissakin arvioissa puhutaan useista kymmenistä miljoonista euroista, jotka maksetaan perusteetta epärehellisille vakuutuksenottajille.
Miksi ihminen sitten erehdyttää vakuutusyhtiötä? Motiivina siihen on usein rahan tarve, eli tarkoitus saada itselle perusteetonta taloudellista hyötyä.
Yleisin erehdyttämistapa on niin sanottu plussaus, jossa liioitellaan todellisen vahingon määrää ja laatua. Motiivit tällaiseen menettelyyn ovat usein inhimillisiä: oma taloudellinen tilanne on tukala, kukaan ei saa tietää asiasta, ei tunnu oikealta rikokselta, tilaisuus tekee varkaan, omavastuut ovat korkeita, vakuutusyhtiö ei ole todellinen uhri ja niin edelleen. Syyt ovat ymmärrettäviä, mutta ovatko ne hyväksyttäviä? Eivät ole!
Monelle vakuutusyhtiön erehdyttäminen on yksittäinen kokeilu. Mikäli teosta jäädään kiinni, niin voi sitä häpeän tunnetta!
Onnistunut teko saattaa sen sijaan ruokkia ahneutta. Todellisen vahingon liioittelu ei enää riitä, vaan tekijä saattaa alkaa ilmoittamaan vakuutusyhtiölle keksittyjä tai tahallaan aiheutettuja vahinkoja. Me kaikki tiedämme, millainen loppu tällaisella henkilöllä usein on.
Kiinnijäämisestä tulee usein tekijälle monenlaista harmia. Tahallisen väärän tiedon antaminen, jossa on tarkoituksena saada perusteeton vakuutuskorvaus, johtaa vakuutusten irtisanomiseen.
Asiasta saatetaan tehdä tutkintapyyntö poliisille. Tällöin epärehellinen vakuutuksenottaja rekisteröidään vakuutusyhtiöiden yhteiseen väärinkäytösrekisteriin. Tämä taas johtaa siihen, että henkilön on erittäin vaikea saada vapaaehtoisia vakuutuksia mistään vakuutusyhtiöstä seuraavan viiden vuoden aikana. Poliisitutkinta voi johtaa rikostuomioon, joka taas voi vaikeuttaa esimerkiksi nuoren henkilön työllistymistä.
Vakuutusalalla on käytössä monia keinoja epärehellisten asiakkaiden paljastamiseksi. Ammattitaitoiset korvauskäsittelijät havaitsevat tehokkaasti niitä seikkoja, jotka viittaavat mahdolliseen erehdyttämistapaukseen.
Vakuutusyhtiöiden yhteinen vahinkorekisteri on merkittävä työkalu väärinkäytösten ja rikosten torjunnassa. Rekisteriin kerätään lähes kaikki yksityishenkilöiden tekemät vahinkoilmoitukset. Sen avulla seurataan asiakkaiden vahinkoalttiutta ja esimerkiksi sitä, onko asiakas hakenut samasta vahingosta korvauksia useasta eri vakuutusyhtiöstä.
Räikeimpien tapausten selvittämiseksi vakuutusyhtiöissä työskentelee poliisikoulutuksen saaneita tutkijoita. Tietomassasta etsitään erilaisten analyysien avulla lisäselvittelyä vaativia tapauksia. Yhä enemmän käytetään myös analytiikkaa, jossa tietoja louhitaan vakuutusyhtiön omista tietokannoista sekä avoimista sosiaalisen median lähteistä. Näitä tietoja analysoidaan vielä ihmisvoimin, mutta lähitulevaisuudessa tämäkin toiminta automatisoidaan.
Rikoslaissa mainitaan tehokas katuminen, jossa tekijä estää rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen syntymisen. Tämä tuli mieleen, kun yhtiöömme tuli kerran kirje, jossa meille tuntemattomaksi jäänyt henkilö kertoi erehdyttäneensä meitä ja palautti kirjeessä saamansa vakuutuskorvaukset. Huonon omantunnon kanssa voi olla joskus hankala elää. Rehellisyys kannattaa aina.
