Lahjoitimme 10 000 euroa LeKi Yleisurheilu ry:n toimintaan
Lempäälän Kisa Yleisurheilu ry haluaa vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin liikuttamalla heitä. Seuran toiminnassa on mukana vuosittain noin 500 lasta ja nuorta.
”Parhaiten voimme vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin järjestämällä seuran perustoimintaa eli liikuttamalla heitä. Lisäksi hyvinvointia parantavaa yhteisöllisyyttä syntyy vain yhteisiä tapahtumia järjestämällä”, kertoo LeKi Yleisurheilun toiminnanjohtaja Timo Reunanen.
Pohjantähden 10 000 euron suuruisen lahjoitusrahan LeKi Yleisurheilu aikoo käyttää kokonaisuudessaan nuorten ohjaajien kouluttamiseen ja kesätyöpalkkauksiin. Vastuullisena toimijana LeKi Yleisurheilu pitää huolta nuorista tarjoamalla heille työmahdollisuuksia ja -kokemuksia sekä koulutusta tulevaisuutta varten.
Monelle nuorelle urheilukoulussa ohjaajana toimiminen onkin se ihan ensimmäinen kesätyöpaikka.
”Eri-ikäisten lasten ja nuorten ryhmien ohjaajia ja kouluttajia tarvitaan kesätoiminnassamme yli 30 ja heillä on yksi keskeisimmistä rooleista toiminnassamme”, Reunanen valottaa.
Suomessa on puhuttu siitä, että lasten ja nuorten liikkuminen vähenee koko ajan. LeKi Yleisurheilun toiminnassa lasten ja nuorten urheilu on sydämen asia. ”Meillä liikkuvat lapset ovat toiminnassamme mukana eikä tämä suoraan näyttäydy meille. Kyllä liikkumisen malli lähtee kotoa ja jos verrataan meitä esimerkiksi Norjaan, niin siellä perheet ovat todella aktiivisia ja käyttävät aikaa yhdessä liikkumiseen”, Reunanen painottaa.
LeKi Yleisurheilun toiminta on ympärivuotista ja mukaan pääsee pienellä taloudellisella panostuksella. Pohjantähden lahjoitus mahdollistaa tulevaisuudessa myös toiminnan laajentamisen.
”Tämän summan avulla mahdollistetaan yhä useamman nuoren kouluttaminen ja palkkaaminen sekä sitä kautta toiminnan laajentaminen. Saamme useamman 4–15-vuotiaan osallistujan mukaan toimintamme piiriin. Näin lapsiin ja nuoriin kohdistuvan hyvinvoinnin kasvuvaikutus tulee olemaan kokonaisuudessaan merkittävä.”
Lempäälän Kisan perinteet vievät aina 1900-luvun alkuun asti, mutta oma yhdistyksensä yleisurheilulle perustettiin vuonna 2015. Tämän johdosta yhä useampi nimenomaan yleisurheilusta kiinnostunut ihminen saatiin mukaan toimintaan.
Missiona seuralla on rakentaa lempääläläinen yleisurheiluperhe, jossa eri-ikäset ja -tasoiset urheilijat ja muut seuratoimijat voivat harrastaa yleisurheilua yhdessä, toisiaan tukien ja hyvässä hengessä.
Pohjantähden lahjoituksen luovutti Pohjantähden vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Jenni Niiranen. Sekin vastaanotti LeKi Yleisurheilun toiminnanjohtaja Timo Reunanen ja johtokunnan jäsenet yleisurheilukouluvastaava Tanja Lähdekorpi sekä nuorisovastaava Juuso Petäjäsuo.
Lahjoituskampanja lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen
Pohjantähti kohdisti jo toista vuotta peräkkäin 50 000 euron lahjoituksensa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen.
”Valtaosa suomalaisista lapsista ja nuorista voivat hyvin, mutta osalle heistä kasautuu ongelmia, jotka varjostavat elämää ja heikentävät hyvinvointia vielä aikuisenakin. Me pohjantähtiläiset haluamme antaa panoksemme lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen”, kertoo Niiranen.
Pohjantähden viisihenkinen raati valitsi kaikista lahjoituskampanjaan osallistuneista yhdistyksistä ja organisaatioista viisi lahjoituskohdetta, joista kunkin toimintaa tuetaan 10 000 eurolla.