Muuttajan muistilista - vakuutustarpeesi voi muuttua muuttaessasi
Muuttaessa uuteen kotiin on tärkeää varmistaa, että sinulla on tarpeitasi vastaavat vakuutukset mahdollisten vahinkojen varalta. Vakuutustarpeesi voi muuttua esimerkiksi yhteenmuuton tai vaikkapa uuden omaisuuden hankkimisen myötä.
Muuttaminen on usein stressaavaa ja halusimmekin helpottaa tilannettasi kokoamalla muuttajan muistilistan, josta voit tarkistaa helposti vakuutuksiin liittyviä seikkoja.
1. Kotivakuutuksen päivittäminen
Kotivakuutuksesi ei siirry automaattisesti uuteen kotiin. Kun teet muuttoilmoituksen Postille, uusi osoitteesi välittyy meille automaattisesti, mutta kotivakuutuksen siirtoon tarvitsemme sinulta tarkempia tietoja uudesta kodistasi. Tietojen ilmoittaminen onnistuu helposti lähettämällä viestiä Oma Pohjantähdessä. Jos sinulla ei ole vielä kotivakuutusta, voit ostaa sen verkkokaupastamme.
2. Vakuutusten kattavuus
Kotivakuutuksen tietojen päivittämisen yhteydessä on hyvä tarkistaa, onko muuton yhteydessä hankittu uutta omaisuutta, joka pitäisi vakuuttaa erikseen. Samalla voidaan tarkistaa myös perheenjäsenten henkilöturvat kuntoon. Huomioithan, että esimerkiksi ajoneuvovakuutustesi hinnat voivat muuttua osoitteesi muuttuessa.
3. Omavastuut
Voit vaikuttaa vakuutustesi hintaan omavastuun suuruudella. Kun jätät osan riskistä omalle vastuulle ja valitset suuremman omavastuun, on vakuutusmaksusi vastaavasti pienempi.
4. Asuntolaina
Jos olet ottanut lainaa uutta kotiasi varten, kannattaa viimeistään nyt huolehtia myös henki- ja työkyvyttömyysvakuutukset kuntoon. Jos sinulla on jo henki- ja työkyvyttömyysvakuutukset, kannattaa tarkistaa, että ne ovat uuteen elämäntilanteeseesi sopivat.
Henkivakuutuksella huolehdit, että perheesi pärjää taloudellisesti, vaikka sinä tai puolisosi menehtyisitte. Henkivakuutuskorvauksen voi käyttää haluamallaan tavalla esimerkiksi kodin lainojen lyhentämiseen, hautauskuluihin tai perintöveron maksamiseen.
5. Vakuutusten voimassaolo muuton aikana
Muuton aikana omaisuutesi voi olla alttiina vahingoille. Pohjantähdessä koti-irtaimiston vakuutus on voimassa muuton aikana sekä vanhassa että uudessa kodissa enintään kahden kuukauden ajan muuton alkamisesta. Myös vastuuvakuutus on voimassa muuton aikana.
6. Uuden asunnon tarkastus tai remontti
Uusi koti kannattaa tarkastaa huolella ja ilmoittaa mahdollisista epäkohdista vuokranantajalle tai isännöitsijälle. Jos asut vanhassa kodissasi ja remontoit uutta kotiasi, tarvitset remontin ajaksi kotivakuutuksen myös uuteen kotiisi.
7. Kodin turvatoimien tarkistus
Tarkista uudessa kodissasi palovaroittimien toimivuus ja riittävyys, mahdollisten tulisijojen kunto ja huolehdi vuotokaukalot kodinkoneiden alle. Jos sinulla on pieniä lapsia tai lemmikkejä, asenna tarvittaessa portaiden päihin turvaportit. Kuvaamalla arvo-omaisuutesi helpotat asioiden hoitoa vahingon sattuessa. Uuden kotisi hälytysjärjestelmistä kannattaa ilmoittaa meille, sillä ne voivat alentaa vakuutusmaksuasi.
Omat vakuutusihmisemme auttavat valitsemaan tai päivittämään juuri sinun tilanteeseesi sopivan turvan. Älä siis epäröi ottaa meihin yhteyttä – ja onnea uuteen kotiin! 😊